Musiikin tekijänoikeus

Musiikin tekijänoikeus ja musiikin esittäminen

Tottahan on, että taustamusiikki sopii moneen tilanteeseen pelkästään positiivisena asiana, vaikka ravintolassa, kampaamossa, supermarketissa tai kuntosalilla. Musiikki luo taustalla tunnelman, peittää tarpeettomat äänet pois ja antaa mahdollisuuden jutella palvelutiskillä ilman, että kaikki kuulevat asian. Teostomaksu on musiikin luvalliseen käyttöön tarkoitettu maksu. Musiikin luvallista käyttöä varten on olemassa kaksi tekijänoikeusjärjestöä. Teosto, joka maksaa korvausta musiikin tekijöille ja kustantajille sekä Gramex, joka puolestaan maksaa korvausta äänitteillä esiintyville muusikoille sekä tuottajille. Nämä kaksi tekijänoikeusjärjestöä ovat yhdistäneet musiikin esittämiseen tarvittavat luvat siten, että ne on mahdollista saada yhdestä paikasta. Tämä yhteisyritys on nimeltään GT Musiikkiluvat. Jos tarvitsee luvan musiikin esittämiseen, ei tarvitse enää tehdä sopimusta molempien kanssa erikseen.

Kun yrittäjä hankkii itselleen luvan soittaa musiikkia tiloissaan, musiikin tekijänoikeus tulee hoidettua kerralla kuntoon. Myös musiikkiliikunta tarvitsee omat luvat. Luvan hankkii liikunnanohjaaja, jos hän ohjaa useammassa paikassa tai yrittäjä, jolloin luvasta muodostuu esityspaikkakohtainen.

Musiikkiliikunta - mitä lupa sisältää

Luvan taustalla on kaksi asiaa. Musiikkia saa esittää ja sillä on tallennuslupa. Lupa käyttämiseen on ymmärrettävä, mutta sen lisäksi on oltava tallennuslupa. Tämä tarkoittaa, että luvanhaltijalla on oikeus kopioida julkaisuja toiselle tallenteelle, jota puolestaan käytetään julkiseen esittämiseen eli liikuntatunnilla.

Useat musiikkiliikunnan ohjaajat ja tanssinopettajat ohjaavat useammassa paikassa, jolloin heidän on hankittava sekä esittämislupa että tallennuslupa. Näin ei tule vastaan tilannetta, että on lupa tallennuksesta, mutta ei esittämisestä. Tallennuslupa tuo mahdollisuuden käyttää henkilökohtaiseen käyttöön nettikaupasta hankittua musiikkia. Niiden ostoehdot kieltävät julkisen esittämisen, mutta tallennusluvalla saadaan ostoehto kumottua ja toiminta on laillista.

Musiikkilupa kampaamoon tai kauneushoitolaan

Kampaamossa tai kauneudenhoitosalongissa voi olla useampi yrittäjä samassa tilassa. Tässä tilanteessa yrittäjät voivat hankkia yhteisen luvan. Hinta määräytyy tilan koon mukaan ja vielä niin, että siihen ei lasketa mukaan tauko- tai varastotiloja, jotka ovat vain työntekijöiden käytössä. Jos palvelee asiakkaita kotona, omissa tiloissa, eikä palvelutilaan ole omaa sisäänkäyntiä, lupaa ei tarvita.

Niin musiikin kuin painotuotteen tekijänoikeus antaa turvaa teoksen tekijälle. Tekijä on oikeutettu saamaan tekemästään teoksesta korvauksen, jos teosta käytetään, aivan samalla tavalla kuin musiikkiliikunnan ohjaaja tai kampaaja palkkaa omasta työstään. Siksi on tärkeää, että luvat ovat kunnossa ja taiteilijoilla on mahdollisuus saada työstä korvaus kuin kuka tahansa työntekijä. Se on heidän oikeutensa. Näin myös kulttuuri pysyy hengissä.

kiitämme

Ylläpitoa
Olemme saaneet rautaista tukea hankkeellemme
Asiakkaitamme
Olette antaneet meille hyviä komentteja ja mukavaa palautetta
Previous
Next
Musiikin tekijänoikeus

Musiikin tekijänoikeus ja piratismi

Internetin aikakaudella piraattituotteiden levittäminen on yleistynyt ja siitä on muodostunut suuri ongelma. Musiikin tekijänoikeus on koetuksella aivan samoin kuin painotuotteidenkin. Lakiin on lisätty mahdollisuus toimenpiteille, joilla pyritään estämään laitoin toiminta. Tuomittavaa ei pelkästään ole laiton levittäminen, vaan myös tällaisten suojattujen aineistojen luvaton käyttäminen. Näistä tapauksista on tarkoin säädetty tekijänoikeuslaissa sekä törkeimmät rikkomukset ovat rikoslaissa. Tietoverkossa tapahtuva oikeudenloukkaus ei edes edellytä ansaitsemistarkoituksessa tehtyä rikkomusta, vaan riittää, jos sen haitta on huomattava tai piraatti tuo vahinkoa oikeudenhaltijalle.

Teostomaksu on tarkoitettu turvaamaan luovan työn tekijän taloutta, mutta se myös auttaa luvan hankkijaa saamaan omiin tiloihinsa musiikkia aivan luvallisesti. Pienellä ajattelulla tästä hyötyvät molemmat osapuolet. Säveltäjä, sanoittaja, esittäjä sekä tuottaja saavat kaikki oman osuutensa. Näin yrittäjän odotustiloissa on rentouttavaa ja mukavaa odottaa omaa vuoroaan miellyttävän musiikin soidessa tai TV-kanavan pyörittäessä musiikkivideoita. Säveltäjä on tehnyt työnsä, maksetaan siitä, että hän säveltää lisää.